Salillamme ryhmäliikunta on varsin monipuolista. Emme ole myöskään unohtaneet senioreita, vaan monipuoliset seniorijumpat kuuluvat vakio-ohjelmaamme. Tanssillisten liikuntamuotojen lisäksi meillä voit harrastaa spinningiä sekä erilaista kiertoharjoittelua. Circuit on todella suosittua ja ryhmät ovatkin usein täynnä. Ohjaajamme panostavat ohjelmiin ja siihen, että jokaisella treenaajallamme on tunnilla mukavaa.
Tanssillinen jumppa tai yleensäkin musiikin kanssa tehtävä liikunta on rentouttavaa. Meillä onkin tarjolla ihan perusjumppaa, mutta myös latinalaisrytmeihin loihdittuja, jopa vauhdikkaita liikuntatunteja. Nämä tunnit käyvät mainiosti peruskunnon nostamiseen ja siihen, että haluat nauttia rentojen ystävien keskellä tanssimisesta. Tule tutustumaan valikoimaamme, me kerromme sinulle enemmänkin tarjonnastamme ja aikatauluistamme.
Salimme sijaitsee hyvällä paikalla. Helsinki ja varsinkin sen keskusta on liikkumisen kannalta erinomainen. Meille on helppo tulla julkisilla välineillä tai pyörällä. Parkkipaikkojen löytyminen saattaa olla hiukan haasteellisempaa.
Pyydä tarjousRyhmäliikunta tarjoaa mukavaa vaihtelua
Olemme monipuolistaneet ryhmäliikuntaamme ja meillä on nyt myös tilat, jossa toiminnallinen harjoitus on mahdollista. Teemme yhteisiä treenejä ja silloin otetaan miehestä tai naisesta mittaa sekä treenataan yhdessä viimeisetkin hikipisarat. Näiden ryhmien suosio yllätti meidät täysin ja samoin se, miten treenaajat kannustavat toinen toisiaan. Toiminnallisia harjoituksia on myös tarjolla sekä senioriryhmille että pelkästään naisten ryhmänä. Iloksemme olemme todenneet, että osa seniorista ovat niin kovakuntoisia, että haastavat hyvin nuorempiaan. Myös naiset ovat kovakuntoisia ja pärjäävät miehille mainiosti.
Meille on tärkeää se, että saat lomakkeen lähettämisen jälkeen vastauksen mahdollisimman nopeasti. Vastaamme mielellämme meille esitettyihin kysymyksiin, mutta haluamme tarjota sinulle myös mahdollisuuden tutustua tarkemmin saliimme ja mahdollisiin ryhmäliikuntatunteihimme. Haluamme, että sinulle on tilat tuttuja ennen kuin tulet ensimmäiselle tunnille. Silloin kynnys saapua meille on entistä matalampi. Tapaamisen jälkeen päätät, jatkatko asiakkaanamme.
Varaa aikaMeille ryhmäliikunnassa on tärkeää se, että se on hauskaa, nostaa kuntoa ja tunnin jälkeen on hyvä mieli. Tähän on panostettu jo pitkään ja asiakkaamme ovatkin olleet tyytyväisiä.
Me autamme sinua löytämään uuden ja hauskan harrastuksen sekä tutustumaan uusin saman henkisiin ryhmäliikunnasta pitäviin ihmisiin. Olemme kuin yksi suuri perhe, joka pitää yhdessä hauskaa.
Voit valita runsaasta tarjonnastamme tunnit. Meillä on tarjolla musiikkiin perustuvaa liikuntaa, rauhallisempaa lihashuoltoa sekä todella vauhdikkaita spinning- sekä toiminnallisen harjoittelun tunteja. Sinulla on mahdollisuus viikon aikana osallistua niin monelle tunnille kuin haluat. Kuukausikortti antaa tähän mahdollisuuden ja vain sinä itse laadit itsellesi oman ohjelman, jota seuraat.
Tanssillinen jumppa sopii monille ja niiden avulla on hyvä harjoitella tasapainoa sekä tukilihakset kehittyvät kuin varkain. Et huomaakaan, kun olet hyvässä kunnossa ja nautit liikunnasta.
Ammattitaitoiset sekä koulutetut ohjaajat
Me, Fitness-club Helsinki olemme panostaneet siihen, että meillä on koulutettu henkilökunta. He käyvät jatkuvasti kouluttautumassa ja hakemassa lisäoppia, jotta asiakkaillemme saadaan tarjottua uusia ideoita ja nautintoa liikkumisessa.
Kaikilla ohjaajillamme on liikunta-alan perustutkinto ja sen lisäksi he ovat hakeneet lisäkoulutusta erilaisilta kursseilta koti- ja ulkomailta. Osalla heistä on useamman vuoden kokemus ryhmäliikuttajana ja se näkyy heidän ohjaamisessaan.
Ryhmäliikunta tuo paljon erilaisia mahdollisuuksia liikkua kuntosaliharjoittelun rinnalle. Useimmat asiakkaamme käyvätkin myös ryhmäliikunnassa. Musiikki innostaa ja tahdittaa liikuntaa. Useat asiakkaamme ovat käyneet meillä jo vuosien ajan, muutamat jopa alusta lähtien. Toivotamme sinutkin tervetulleeksi tutustumaan ryhmäliikuntaan. Voit olla seniori ja sennuille meiltä löytyy myös omat ryhmät. Myös miehet käyvät ahkerasti omissa äijäryhmissään tai niin sanotuissa sekaryhmissä.
Tule tutustumaan