Usein treenin jälkeen on jäykkä olo ja on sellainen tunne, että hieronta tekisi hyvää. Olemme vastanneet tähän haasteeseen ja meillä on nyt muutaman vuoden ajan ollut tarjolla klassinen hieronta sekä urheiluhieronta. Näiden lisäksi totesimme, että akupunktio ja kinesioteippaus ovat hyvin kysyttyjä, joten nekin löysivät paikkansa saliltamme.
Urheiluhieronta sopii hyvin sinulle, jos treenaat paljon ja sinun täytyy antaa lihaksillesi mahdollisuus palautua. Samalla lihakset pysyvät kunnossa sekä kuntosi nousee, koska pystyt treenaamaan aktiivisesti. Kun lihaksisto toimii kunnolla, myöskään suuremmilta vammoilta välttyy. Hyvän lihashuollon ansiosta kaikki sujuu paremmin. Tämä palvelu onkin suosittua ja siitä olemme saaneet paljon kehuja.
Helsinki ja varsinkin kaupungin keskusta on hyvä sijainniltaan. Meille onkin helppo tulla julkisilla kulkuneuvoilla. Tosin parkkipaikkoja ei juurikaan ole tarjolla, mutta muuten tilamme ovat toimivat.
Pyydä tarjousHierontapalvelut ovat käytettävissä aamusta iltaan
Yksi hierojistamme on myös kouluttautunut akupunktiohoitoihin ja siksi sitä on myös tarjolla salillamme. Akupunktiohoidot ovatkin hyvin luonnollinen tapa hoitaa erilaisia kiputiloja. Ne ovat erinomaisia niskan ja selän jumitilanteiden laukaisijana, mutta yhtä lailla siitä on apua esimerkiksi astman ja erilaisten allergioiden hoidoissa. Jos sinua kiinnostaa akupunktio hoitomahdollisuutena, ota yhteyttä saliimme ja me kerromme sinulle lisää. Hierojille varataan aika joko netistä tai käymällä vastaanotossamme. Oheisella lomakkeella voit myös kysellä lisätietoja ja saat sinua askarruttaviin kysymyksiin vastaukset.
Hierontapalveluita käyttävät varsinkin salilla käyvät asiakkaamme, mutta meillä käy myös hieronnassa muitakin asiakkaita. Tutulle salille on helppo tulla myös hierontaan. Voit myös täyttää oheisen lomakkeen ja tulet tutustumaan tiloihimme tarkemmin. Me kerromme sinulle tarjonnasta ja millaisia hoitoja sinulla on mahdollisuus saada. Tutustuminen on sinulle ilmainen ja sen jälkeen voit päättää, tuleeko sinusta hierojiemme asiakas.
Varaa aikaHierojat, jotka meillä toimivat, ovat kokeneita ja hyvin koulutettuja. Heillä on tarve auttaa asiakkaitamme saamaan lihaksensa kuntoon ja siksi he tekevät työtänsä hyvin intensiivisesti.
He haluavat auttaa sinua pääsemään irti pienistä tai vähän suuremmistakin ongelmista. Mikään lihasten jumitilanne ei ole mukava, joten käänny vain meidän puoleemme ja varaa aika.
Akupunktio hoidot saattavat tarvita useammankin hoitokerran, mutta jo parin ensimmäisen käynnin aikana ainakin osa ongelmista ratkeaa. Jos ongelmasi on ollut pidempään, myös hoitoa on jatkettava sen vuoksi vähän pidempään. Akupunktiohoidot eivät koskaan korvaa sinulle määrättyjä lääkehoitoja, joten lääkkeiden käytöstä sinun on aina sovittava hoitavan lääkärisi kanssa erikseen.
Urheiluhieronta sopii hyvin sellaisille, jotka käyvät treenaamassa paljon ja treenaaminen on hyvin määrätietoista. Pehmytkudoksen käsittely tekee harjoittelusta aina helpompaa ja siksi tätä voi suositella useimmille treenaajille.
Kokeneet ja koulutetut hierojamme auttavat sinua mielellään
Tarjoamme sinulle mahdollisuutta tulla hierontaan ammattilaisten tarjoaman palvelujen äärelle. Hierojamme ovat hyvin koulutettuja sekä vuosia toimineet urallaan. He tietävät, mitä tekevät ja siksi Fitness-club Helsinki onkin heidän toiminnastaan todella ylpeä.
Jokainen hieroja on hoitoalan ammattilainen. He ovat kouluttautuneet hierojiksi sekä muutamalla on lisäksi fysioterapeutin koulutus. He haluavat tarjota parasta osaamistaan sinun käyttöösi ja tehdä elämästäsi hiukan helpompaa.
Hierontapalvelut ovat omanlaisensa yksikkö salillamme, mutta heidän toimintansa tulee hyvin treenaajia. Harjoittelu on tehokasta silloin, kun lihakset ovat kunnossa ja eikä niissä ole tarpeettomia jumeja. Sinun kannattaakin tutustua myös hierontapalveluihimme ja käydä kokeilemassa hierontaa. Ota meihin yhteyttä ja kerro, millaista apua lihastesi kanssa tarvitset. Me tarjoamme sinulle parasta mahdollista palvelua.
Tule tutustumaan