Mikäli kuntosaliharjoittelu on sinulle aivan uusi juttu, on hyvä ottaa harjoittelun tueksi ohjausta sekä hyvä treeniohjelma aloittelijalle. Kuntosaliohjauksen myötä saat liikeradat oikeanlaisiksi ja voit välttyä monilta turhilta urheiluvammoilta. Se puolestaan tukee monipuolista harjoittelua ja sen avulla erilaiset kuntosalilla olevat laitteet tulevat sinulle tutuksi. Parhaimmillaan hyvä treeniohjelma myös motivoi käymään salilla säännöllisesti, sillä sen avulla tiedät, mitä tee salille saapuessasi.
Millainen on hyvä treeniohjelma aloittelijalle?
Hyvä treeniohjelma tunnistaa ensinnäkin oman lähtötasosi. Mikäli treenaaminen on sinulle uusi juttu, on järkevää aloittaa mahdollisimman helpoista liikkeistä, joilla saa koko kropan liikkeelle. Jos et ole milloinkaan käynyt kuntosalilla tai edellisestä käynnistä on jo kauan, on tärkeää pyytää ammattilaista auttamaan ohjelman tekemisessä. Jokaiselta kuntosaleilta löytyy osaavia personal trainereita avuksesi ja silloin sinulla on mahdollista saada juuri sellainen ohjelma, joka ottaa huomioon myös toiveet joko kunnon tai lihasten kasvattamisesta. Kuntosaliharjoittelu on erittäin hyvä liikuntamuoto monelle, kunhan liikkeet ja treeni tehdään oikein sekä juuri oman kunnon mukaisesti. Aloittelijan on hyvä aloittaa treeni yksinkertaisista liikkeistä ja kasvattaa haastetta kunnon kohoamisen sekä liikkeiden oppimisen myötä. Myös painojen määrää on hyvä nostaa sitä mukaan, kun kunto kohoaa, jotta treeni pysyy sinulle sopivan haastavana. Kaiken a ja o on kuitenkin se, että muistat tehdä hyvän alkulämmittelyn sekä lopuksi venyttelyä. Niiden avulla lihaksisto pysyy kunnossa.
Sopiva treenitahti
Ennen treeniohjelman aloittamista on hyvä miettiä, kuinka usein kuntosalitreenejä ehtii tekemään. Ohjelmat ovat usein kolmijakoisia, mikä tarkoittaa sitä, että kolmena päivänä treenaat tietyt lihasryhmät kerrallaan. Ohjelmia voi muokata myös esimerkiksi kerran viikossa tehtävään koko kropan treeniin tai kaksi kertaa viikossa tehtävään. Mieti siis itsellesi sopiva treenaustahti ja pyydä sellainen ohjelma, joka tukee suunnitelmaasi. Jos käyt kerran viikossa salilla, sinulla täytyy olla käytettävissä pidempi aika, että ehdit kaiken tehdä.